otsakekuva

otsakekuva

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kesäuutta

Aika on taas juossut ja kotikin pienen myllerryksen keskellä. Lähdettiin toukokuun lopussa pariksi viikoksi reissuun ja hieman äkkeeltään päätettiin laittaa kylpyhuone remonttiin. Alunperin ajatuksissa oli toteuttaa varsinainen kylppäriremppa vasta useamman vuoden päästä, mutta näin sitten kävi. Koskaan ei hommat mene täydellisesti ja niin meidänkin kylppäristä löytyi kosteutta ja remontti on pitkittynyt. Kylppäristä vedettiin ihan kaikki auki seiniä ja kattoa myöten ja pikkuhiljaa homma taas edistyy. Suurin osa remontista ollaan tehty itse, mutta toki ammattilaisten apuun on ollut pakko tietyissä asioissa kääntyä. Pistän kylppäristä vaikka ihan omaa tarkempaa postausta vielä :) Tässä kuitenkin kuvaa miltä näytti ennen remonttia, viimevuotisen pikapäivityksen jäljiltä (seinien ja katon maalaus, lattian dc-fiksaus):

Kylppäri


Ihan perussiistihän tuo kylppäri maalauksen ja dc-fiksauksen jälkeen oli, mutta vedeneristys puuttui ja onhan se muutenkin pidemmän päälle kivempi olla ihan oikeat laatat kuin dc-fixiä lattiassa :D

Lomareissumme kohdistui kaukaiselle Balin saarelle, mikä oli kyllä ihana paikka. Sisustajallekin sieltä löytyisi vaikka mitä kivaa, en meinannut housuissani pysyä kun autolla ajeltiin lukuisten ihanien pikkuliikkeiden ohi, joissa oli toinen toistaan upeampia löytöjä, mm. peilejä, veistoksia, astioita ja paljon muuta. Käsiini tarttui vain muutama matkamuisto:

Puinen naamio


Tuikkulyhty


Nämäkin vielä etsivät paikkaansa kotoa mutta eiköhän ne löydy :)

Muutama muukin uusi esine on meille muuttanut, koska Living and Roomin toiminta Suomessa päättyy ja nyt tavaraa on myyty ensin puoleen hintaan ja nyt vielä loput mitä riittää -70 € :O Itsehän olen myös toiminut Living and Room -jälleenmyyjänä mutta tämä lisähomma jää pois..

Chic-kerrosvati ja pienet kulhot


Chic-sarja on ollut ehdoton lempparini Living and Roomin valikoimasta, hintava tosin, mutta alen kanssa näitä malttoi itselleenkin hankkia :) Materiaali on mattaa raaka-alumiinia ja pinta on ihanan rosoinen ja elävä, me likes! Samaa sarjaa itseltäni löytyi jo aiemmin hankittu Elegance-tarjotin:

Elegance-tarjotin


Itseasiassa tuossa yläpuolen kuvassa näkyvät taulut tuli nyt myös alesta hankittua, eli valkoiset Hilton-taulut. Niitä ajattelin vähän tv:n yläpuolelle seinälle, katsotaan :) Myös kuvassa näkyvä Diablo-maljakko löytyy meidän makkarista. Keittiötä somistamaan tilasin suuren kuparinvärisen lyhdyn:

Keittiö


Lisäksi ostin tämän buddha-taulun:

Buddha-taulu


Naamari on toistaiseksi tv-tason päällä olkkarissa


Sohvanurkkaus ja elegance-tarjotin

Taulu sopi kivasti yhteen olohuoneen muiden värien kanssa, ja itsekin olen hieman hurahtanut näihin itämaisiin vaikutteisiin sisustuksessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti