otsakekuva

otsakekuva

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Nami pääsiäisoksa taaperoiden kanssa

Meillä on tarkoitus virpoa tänä vuonna lähinnä videopuhelujen kautta. Namupalkka ilmestyy sitten maagisesti kotiin omaan namukoppaan 😁

Virpomispäivää on odotettu paljon, varsinkin oksien koristelua ja pukeutumista pääsiäiskissaksi. Hetken aikaa piti miettiä ja selailla netistä ideoita, että minkälaista koristelua näin pienten lasten kanssa voisi helposti toteuttaa. Vastaan tuli ihan loistava idea koristella oksat pienillä helmikoristeilla tai nonparelleilla.











Taiteilin sanomalehdestä alustan, jolle kaadettiin nonparelleja ja pieniä sokerisydämiä. Valelin oksan Erikeeperillä sormen kanssa, ja sitten vaan oksa tytölle käteen. Ensin tytöt uittivat ja kääntelivät oksaa koristeissa ja lopuksi ripottelivat vielä sormin niitä paljaaksi jääneisiin kohtiin. Koristelujen jälkeen sai vielä omat maisteluannokset, nami nami!



2 kommenttia:

  1. Taitavilta taiteilijoilta syntyi hienoja pääsiäisoksia <3 Mukavaa pääsiäisen odotusta sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! On niin ihanaa, miten paljon pikkuiset innostuu tälläisistä pienistä asioista. Ja kissakin 😆

      Poista