otsakekuva

otsakekuva

tiistai 16. tammikuuta 2018

Meille muutti kummituspuu!

Meidän kotona ei pahemmin oikeita kasveja ole, koska onnistun ne lähes aina tappamaan. Jostain päähäni pinttyi ajatus, että nyt niitä kasveja pitää hankkia. Jospa uskaltaisin ostaa oikein suuren viherkasvin jonkun huoneen nurkkaa piristämään.

Varovaisen ensimmäisen kasvishoppailukierroksen jälkeen päädyin ostamaan näinkin vehreän kasvin kuin kummituspuu. On siinä sentään pienet vihreät lehdet (ainakin toistaiseksi...). Olen näitä kummituspuita itse asiassa ihastellut jo pidemmän aikaa, niiden hieman karu mutta herkkä ulkomuoto miellyttää minua kovin.







Katsotaan, mitä seuraavaksi uskallan ostaa. Ihastuin myös kovin ilmakasveihin. Nämä kasvit pärjäävät ilman minkäänlaista kasvualustaa, ne vain upotetaan aika ajoin veteen ja taas mennään. Näyttävät kyllä upeilta varsinkin kirkkaissa lasipalloissa. Pistetään harkintaan...


kuva: http://www.mafka-alakoski.fi/

2 kommenttia:

  1. Kummituspuu on tosi nätti! Haluaisin sellaisen, mutten ole vaivautunut perehtymään sen vaatimuksiin saati allergisoivuuteen, joten en ole vielä hankkinut... :D Ilmakasveja meillä on, mutta ne ovat kyllä aika työläitä, joten en suosittele, jos on taipumusta saada ihan peruskasvitkin hengiltä. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ainakaan äkkeeltään vaikuttanut kovin vaativalta kasvilta, mutta katsotaan miten käy 😁 hui, nyt kun noita ilmakasveja tarkemmin miettii niin onhan niissä se oma työnsä, mahtaako tosiaan olla mun juttu kuitenkaan 😂

      Poista